Mia- huivi
Lanka: Novita Nalle aloevera
Menekki: n. 200g eli 2 kerää
Puikot: 3,5 neulepuikot tai käsialan mukaan ( mulla on löysä käsiala)
Koko: en muistanut mitata, mutta leveys on n. 30cm, pituudenhan saa päättää itse
Luo löyhästi 70 silmukkaa.
Neulo ensin 3 kerrosta aina oikeaa.
Neulo aina reunoissa kummassakin reunassa 3:lla s:lla ainaoikeaa. Aloita mallineule, neulo ensin oikeasta reunasta 5s, toista sitten 19s:n mallikertaa 3 kertaa (mallikerta alkaa piirroksen ensimmäiseltä riviltä numerosta 1 ja loppuu numeroon 19). Neulo lopuksi mallineuleen 8 viimeistä silmukkaa.
Toista kerroksia 1.-20. kunnes olet käyttänyt 2 kerää tai huivi on haluamasi mittainen.
Muista kuitenkin neuloa 3 kerrosta ainaoikeaa ennen kuin päättelet silmukat.
Lopuksi päätä silmukat löyhästi.
Pingota huivi.
Ruutupiirros esittää huivia oikealta puolelta, eli neulo silmukat nurjalla puolen päin vastoin.
Kukaan ei ole koeneulot huivia, sen jälkeen kun minä sen olen tehnyt, joten toivottavasti saatte selvää ohjeista. En ole ennen tehnyt ohjetta enkä kaaviota, saatikka että olisin sen johonkin joutunut liittämään. Siispä hiukan vammanen tämä ohje :D
Ottakaa yhteyttä, jos tulee ongelmia.
Apuna sanon, että tuon palmikon ja pitsineuleen väliin jää yksi nurja silmukka. (itse en tätä heti tajunnut) J
Lähettäkää ruusuja ja risuja ohjeesta ja neulekokemuksestanne J
Kokonaiset 4 tuntia tätä ohjetta tuli väännettyä, melkein meinas usko jo mennä koko ohjeeseen ja varsinkin kaavioon, mutta periks ei annettu! ;)